Referenssit / Military Work

Military Work

Sotilastaustaisiin osaajiin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys Military Work laajensi toimintaansa Suomeen vuonna 2017 toimittuaan useita vuosia menestyksekkäästi Ruotsissa.

Myös asiantuntijapalveluita tarjoava Military Work tähtää liiketoiminnan laajentamiseen niin asiakkaillaan kuin omassa liiketoiminnassaankin.

 

Kovasti kilpailtu toimiala oli osasyynä myynnin kasvun kumppanin etsintään. Vertailussa oli kolme kontaktointiin ja buukkaukseen erikoistunutta yritystä, joista yksi oli Inhouse Group. Valintaan vaikuttivat selkeä hinnoittelu ja Inhousen vakuuttava toimialatuntemus.

 

Buukkaus on investointi, ei kulu

Kun puhutaan myynninedistämisen kumppanuuksista, yhteistyön pitää olla investointi kulun sijaan. Military Workille Inhousen kumppanuus on tuonut enemmän euroja sisään, mitä niitä on investoitu kontaktoinnin ostamiseen. Military Workillä tehtävänjako on selvä: buukkaaja antaa alkusysäyksen, jolla päästään sisään ja kaupan kotiuttaminen on Military Workin vastuulla.

Oma ajanvaraajamme Suvi on buukannut meitä nyt pari vuotta, ja olen todella tyytyväinen hänen ammattitaitoonsa. Suvi on vakaa ja ammattitaitoinen. Ensikohtaaminen tapahtuu puhelimessa, joten hyvä buukkaaja on olennainen osa asiakaskohtaamista, kertoo Military Workin Key Account Manager Emma Valli.

 

Myynnin kumppani tuntee asiakkaan

Erilainen tarjonta ja vahva erikoistuminen saattaisi olla haaste ulkopuoliselle myynnin kumppanille. Alussa Military Work pohti, voiko joku todella kertoa Military Workin tarinaa ja saada päättäjät kiinnostumaan ilman vuosien kokemusta. Oli helpotus huomata, että Inhousella tähän pystytään.

Olemme kahden vuoden aikana tehneet suhteellisen merkittäviä muutoksia omassa organisaatiossamme ja laajentaneet palvelutarjontaamme. Inhouse on pysynyt ketterästi näissä muutoksissa mukana, Emma Valli kertoo.

Military Workin asiakkuutta hoitavat IHGut Mirva Pasanen, Saara Vehoniemi ja Suvi Vasankari.

Olen todella kiitollinen Inhousen lämminhenkisestä ja äärimmäisen ammattitaitoisesta tiimistä. Usein unohdetaan se inhimillinen puoli kaupallisissa palveluissa, mutta Inhousen tiimiin voimme tukeutua. He toimivat ihmiseltä ihmiselle, Emma Valli kiittelee.

 

Ensikohtaaminen tapahtuu puhelimessa, joten hyvä buukkaaja on olennainen osa asiakaskohtaamista. Inhousen tiimiin voimme tukeutua, he toimivat ihmiseltä ihmiselle.

Emma Valli
Key Account Manager, Military Work